Miksi ravintolat Nerjassa menettävät asiakkaitaan
- 1 päivä sitten
- 1 min käytetty lukemiseen
Useimmilla ravintoloilla Nerjassa on sama ongelma. Ihmiset tulevat, syövät, saattavat jopa pitää paikasta todella paljon ja seuraavassa hetkessä he ovatkin jo poissa. Sinulla ei ole heidän sähköpostia tai puhelinnumeroa, joten et pysty tavoittamaan heitä enää uudelleen.

Aloitat jokaisen päivän alusta uusien asiakkaiden kanssa. Samaan aikaan ihmiset menevät sinne ravintolaan, jonka sattuvat muistamaan ja mikä tuntuu helpoimmalta juuri siihen hetkeen. Jos sinun ravintolasi ei ole jäänyt heidän mieleensä, he eivät palaa. Ja ennen kuin he edes tekevät lopullista päätöstä, he ovat jo tarkistaneet Googlen arvostelut. Muutama kuva ja arvostelu; siinä se.
Sen lisäksi hyvin yksinkertaiset asiat ovat usein pielessä. Aukioloajat puuttuvat tai ne ovat vanhentuneet, Googlessa ja verkkosivuillasi on eri tiedot, tai ihmiset saapuvat paikalle ja ravintola onkin kiinni. Kuulostaa perustasolta, mutta se maksaa sinulle asiakkaita. Kaikki edellä mainitut asiat on helposti korjattavissa, ja sen lisäksi tarvitset vain yksinkertaisen tavan kerätä asiakkaittesi yhteystiedot, pitää huolen siitä, että ravintolasi on esillä kera ajankohtaisten tietojen ja muistuttaa ihmisiä aina silloin tällöin palaamaan.
NWS Marketing on paikallinen markkinointitoimisto Nerjassa, jonka on perustanut kaksi kansainvälistä yrittäjää. Meillä on yli 20 vuoden kokemus yritysten rakentamisesta ja kasvattamisesta maailmanlaajuisesti. Olemme asuneet Espanjassa vuodesta 2014, ensin Madridissa ja vuodesta 2021 täällä Nerjassa. Jos haluat kuulla, miten voimme auttaa juuri sinun yritystäsi, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen info@nerjawithsanna.com , niin jutellaan.



